EN | FI | SV
Mhh textlogo rgb turquoise
Kevään 2021 ohjelmisto julkistettu
False?1608097812

 

Kevään 2021 kausiohjelmisto on nyt julkistettu! Se vaeltelee madhousemaisesti useissa todellisuuksissa, tutkien mm. heikkoutta ja haavoittuvuutta, lapsuutta, sukupuolia ja kieltä. Kausiohjelmisto kuljettaa kokijansa Kalasatamassa sijaitsevasta yksitysasunnosta Brasiliaan, simultaanitulkatusta stand-up illasta elävien kuolleiden alamaailmoihin. Esityskauden avaa kantaesitys Lapsipalvelus, jossa Nora Rinne tutkii yhdessä lasten ja muun työryhmän kanssa lapsuutta ja lapsuuden kulttuuria. Muita kevään kantaesityksiä ovat Vappu Jalosen AU, Teo Ala-Ruonan ja Camille Auerin sooloteokset Extinct ja Ruff Lekking sekä Zuz Buchowskan ja Jamie McDonaldin monologiteokset. Ensi-iltojen rinnalla koetaan useita vierailuesityksiä.

Kausiohjelmiston lisäksi saamme keväällä nauttia kahden viikon mittaiseksi laajentuneesta, kansainvälisestä BAD HOUSE -festivaalista sekä verkkojulkaisu Mad House Helsinki Publicationista, jonka uusi numero ilmestyy maaliskuussa. Kevät täydentyy myös syksyltä 2020 siirtyneillä teoksilla, Think thank -keskustelutilaisuuksilla, kokeellisen musiikin Mad-klubeilla ja työpajoilla. Kausiohjelmiston kuratoivat Heidi Backström ja Annika Tudeer, BAD HOUSE -festivaalin Sonja Jokiniemi, Mikko Niemistö ja Elina Pirinen, verkkojulkaisua toimittaa Anne Naukkarinen ja tuotannosta ja tekniikasta vastaavat Annika Niskanen, Emmi Vainio, Svenja Fassbender ja Viljami Lehtonen.

Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi Mad House Helsinkiin! Teosten liput tulevat myyntiin aina noin kolme viikkoa ennen esityksiä. 
 

KEVÄÄN 2021 OHJELMISTO

Lapsipalvelus / Child Service | ENSI-ILTA
13.2.-21.2.2021. Kieli: suomi ja englanti

Lapsipalvelus on esitys, jossa aikuis- ja lapsitaiteilijat kerääntyvät yhteen tarkastelemaan lasta ja lapsuutta. Aikuistaiteilijat lähestyvät lasta matkimisen ja imitoinnin kautta, dokumentaarista materiaalia hyödyntäen. Lapsiesiintyjät ovat aiheen kokemusasiantuntijoita. Esityksen yleisöksi ovat tervetulleita kaikenikäiset.

Työryhmä: Nora Rinne, Katri Soini, Joona Halonen, Ilmari Paananen, Aale Rinne, Aarni Rinne, Oliver Tervolin ja Okko Yli-Vakkuri
 

Vappu Jalonen: AU | ENSI-ILTA
Esitykset viikolla 9. Esitysajankohdat ja -paikka ilmoitetaan myöhemmin. Kieli: suomi 

Asunnon sisällä on siihen sopiva keho, asunnon sisällä on alternate universe. Asunnon ulkopuolella on varauduttu merenpinnan nousuun, asunnosta 200 metrin päässä on hyvinvointikeskus. Hanasta pulppuaa vettä, lattia on kuuma asukkaan alla, asunnon white noise ei lopu koskaan. AU on puhe-esitys elämisen normeista, heikkoudesta ja fantasiasta.


Deep Time Transcestors -larp
Roolipelit viikolla 9. Ennakkoilmoittautuminen päättynyt. Siirtynyt kevään ohjelmistoon syksyltä 2020.

Deep Time Transcestors -larp on spekulatiivinen fiktio evoluutiosta. Peli avaa moniulotteisen aika-avaruuden, jossa osallistujat voivat tutkia, miltä tuntuu ruumiillistaa trans-esivanhempien ruumiita tässä ajassa.

Työryhmä: Teo Ala-Ruona, Even Minn, Pihla Lehtinen, Satu Kankkonen, Alvi Haapamäki, Camille Auer, Eeti Piiroinen, Emil Santtu Uuttu ja Riikka Thitz


Transquips

Esitys viikolla 10. Kieli: multilingual-english

Voiko huumori luoda vuoropuhelua kulttuurien ja kielten välille? Onko komediaa oikeastaan mahdollista kääntää? Transquips, monikulttuurinen ja -kielinen komediashow, auttaa vastaamaan näihin kysymyksiin! Transquips käyttää huumoria ennakkoluulottomana ja inklusiivisena alustana, jossa erilaiset ihmiset esittävät komediaa simultaanisti tulkattuna.

Konsepti ja tuotanto: Humberto Duque


To organise our disappointments
Esitykset viikolla 11. Kieli: englanti

To organise our disappointments on huviretki pettymysten maailmaan. Noin tunnin kestävän osallistavan esityksen kuluessa taiteilijat Olga Spyropoulou ja Katriina Kettunen sanoittavat elämänsä pettymyksiä yleisölle. Mistä ne syntyivät ja minkälaisia jälkiä ne jättivät? Esityksen keskiössä on laatikollinen harmillisia esineitä, joille pitäisi löytää paikka.


Ruff Lekking & Extinct | ENSI-ILTA
Esitykset viikoilla 12 ja 13. Kieli: englanti

Ruff Lekking & Extinct on kahden erillisen sooloesityksen ilta. Esitykset uudelleenkirjoittavat asioiden luonnolliseksi nimeämisen tarinoita, ja vievät katsojat kosteikkolintujen queer-orgioista elävien kuolleiden alamaailmoihin. Taiteilijat Camille Auer ja Teo Ala-Ruona valmistelevat esityksiä vuoropuhelussa keskenään. Heidän yhteistyönsä on saanut alkunsa molemminpuolisesta ihailusta ja syvästä ystävyydestä.
 

BAD HOUSE -festivaali
12.-25.4.2021. Festivaaliohjelmisto julkaistaan helmikuussa 2021. Siirretty kevään 2020 ohjelmistosta.

Mad House Helsinki tuo kotimaisiin tekijöihin keskittyvän kausiohjelmistonsa rinnalle uuden kansainvälisen esitystaiteen festivaalin. BAD HOUSE -festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa huhtikuussa 2021. Festivaalin päätapahtumapaikkoja ovat muun muassa Tiivistämö Suvilahdessa sekä Mad House ja Kohta-galleria Teurastamolla. Festivaaliohjelmisto koostuu esitystaide- ja installaatioteoksista ja se haluaa olla ristiriitoja, epätäydellisyyttä, armollisuutta sekä taiteen ja sen tekemisen vapautta vaaliva tulokas Helsingin festivaalikentässä.
 

Pasi Mäkelä: Walrus Vampire Show
Esitykset viikolla 17. Siirretty syksyn 2020 ohjelmistosta. Esityskieli: englanti

Walrus Vampire Shown keskiössä on täydellisen sukupuuton uhkaama, oletettavasti sukupuoleton Vampyyri Mursu, joka on joutunut jättämään sulavan pohjoisnavan ja elättää nyt itsensä Keski-Euroopassa performanssitaiteilijana. Vampyyri Mursu opastaa ihmisiä ihmisyyden ihmeisiin; verenjuonnin ja possessiokohtausten lomassa opetellaan yhdessä esim. Euroopan lähihistoriaa ja taiteen tekemisen perusniksejä.


Aura Nurmi ja Emilia Mäenmaa: Angela
Esitykset viikolla 18. Esityskieli: suomi

Angela on performatiivinen lavarunoesitys ikääntymisestä, sukupuolesta ja sukupolvista. Se käsittelee kuolemanpelkoa ja menetystä raikkaasti ja rehellisesti. Kahdella nuorella naisella menee toistaiseksi vielä kovaa, mutta mitä tapahtuu, kun he alkavat harmaantua? Kuinka uskottava on vanha nainen vallan kahvassa? Kehollinen ja musiikillinen teos käsittelee vääjäämättömän pelkoa ainutlaatuisella runokielellä ja taiteen rajoja kiitetysti puskevilla tavoilla.

 
Zuz Buchowska: Jellyfish | ENSI-ILTA
Esitykset viikolla 19. Kieli: englanti

Elämä on vähän absurdia. Varmaan joskus jossain on pidetty iso palaveri, jossa sovittiin, miten oikeana ihmisenä eletään, mutta minulta se jäi väliin. Jellyfish on lavakomediaa, joka kylläkin on muuttunut röhnötysdramediaksi (teistä en tiedä, mutta itse olen ollut viime aikoina vähän väsynyt), ja se käsittelee sitä, miten outoa ihmisenä oleminen välillä on, mutta miten olemme ainakin kaikki samassa jamassa.
 

Jamie MacDonald: Cuck | ENSI-ILTA
Esitykset viikolla 19. Kieli: englanti

Cuck on uusi stand up -teos, jossa tutkitaan pilkkaa ja vapautumista, sitä miksi jatkamme itsemme kiduttamista sosiaalisessa mediassa. Tarjoamme näkymättömille toimijoille ilmaiseksi ahdistuksemme, nöyryytyksemme ja tuskamme kilpaillen 15 millisekunnin maineesta.

Jellyfish ja Cuck -esitykset nähdään Mad House Helsingissä samalla viikolla, peräkkäisinä iltoina. Zuz Buchowska ja Jamie MacDonald liikkuvat tekijöinä stand-upin ja monologin välimaastossa.


Anne Naukkarinen & Maarit Mustonen: On keeping a notebook
Työpajat viikolla 21. Maksuton, vaatii ennakkoilmoittautumisen.  

On keeping a notebook -työpajassa syvennytään muistiinpanojen tekemiseen eri välinein kuten tekstin, kehollisen liikkeen, äänen tai kuvan muodossa. Millainen on muistiinpanojen merkitys omassa elämässä ja työskentelyssä? Millainen on yksityisten, subjektiivisten muistiinpanojen suhde julkiseen ja jaettuun tilaan? Millaisia maailmoja, assosiaatioita ja tietoja eri ihmisten muistiinpanot voivat luoda yhdessä? Työpaja on suunnattu taiteen parissa työskenteleville sekä kaikille, joille muistiinpanot ovat tärkeitä.

 

Uutisen kuva: Elis Hannikainen, Vappu Jalosen teoksesta AU (alkuperäistä kuvaa rajattu)

 

 

Jaa: