EN | FI | SV
Sooloesityksiä, joita ei vielä ole - Camille Auerin ja Teo Ala-Ruonan haastattelu

 

Camille Auerin Ruff Lekking ja Teo Ala-Ruonan Extinct ovat sooloesityksiä, joita ei vielä ole.

Molemmat sooloteokset oli tarkoitus kantaesittää maaliskuun lopulla yhteisessä esitystapahtumassa, joka peruuntui koronatilanteen vuoksi. Niko Hallikainen haastatteli Aueria ja Ala-Ruonaa maaliskuussa, kun taiteilijat valmistautuivat kahden viikon residenssiin Mad Housella.

Ala-Ruonan kolmas sooloesitys Extinct sai alkunsa Auerin kuratoimasta Gentle Gestures -näyttelystä Titanik-galleriassa. Ala-Ruona loi näyttelyyn äänisuunnittelija Tuukka Haapakorpen kanssa doom-musiikillisen ääniteoksen. Extinct-soolo on esitysversio ääniteoksen tekstistä. Se on fantasmaattinen tarina elävästä kuolleesta transruumiista, jonka ei kulttuurisesti toivota lisääntyvän.

”Teosnimen lähtökohtana oli, miltä tuntuu asuttaa ruumista, jolle tarjoillaan kuolemaa eri näkökulmista, mutta teosnimi ei merkitse minulle enää sukupuuttoa, vaan katoamista, joka viittaa nyt omiin sisäisiin traumoihin katoamiseen tai sisäisen kummituksen kadottamiseen”, Ala-Ruona kertoo.

Extinctissa Ala-Ruona pyrkii taikomaan itsensä ulkopuolelle eteensä omaa sisäistä maailmaansa verbaalisilla ja miimisillä keinoilla. Teos alkaa lorulla, joka on teoksen dramaturgi Ami Karvosen sanoin kaleidoskooppi Ala-Ruonan esiintyvään ruumiiseen. Lorussa Ala-Ruona kuvailee eri ruumiinosiaan eräänlaisena lukuohjeena yleisölleen. 

”Kaikista töistäni tämä vaatii eniten yleisöä. Siksi harjoitteleminen on ollut mahdotonta. Yhdessä kohtauksessa kerron yleisölle, miten upea minä olen. Se on ensisysäys kutsuun, että katsojien kannattaa tulla sisälleni esityksen päätteeksi. Sen jälkeen puhun itsestäni enkelinä ja vaadin yleisön jäseniä sanomaan sen ääneen minulle ja sitten kiitän heitä.”

Ala-Ruonaa kiinnostaa se, mitä on hänen sisällään ja mitä ulkopuolella ja miten esitys voi tilana liudentaa näiden rajoja. Esityksessä on kohtaus, jossa Ala-Ruona tuottaa sylkeä runsaasti. Hän valuttaa sitä sisältään paikasta, joka esityksen maailmassa käsitetään suun ja peräaukon väliseksi yhdeksi tilaksi. Tämä sisäinen putki toistuu Ala-Ruonan teoksissa.

”Kun tässä teoksessa yritän tietoisesti tunnustella sen koko putkilon läpi, olen ollut sen kanssa somaattisesti enemmän tekemisissä kuin aiemmin. Siihen putkiloon, tai mikä ikinä se onkaan, kutsun ja yritän houkutella yleisön jäsenet esityksen lopuksi, jotta se kummitus lähtisi ruumiistani pois. Vaikken usko, että se lähtee ikinä kokonaan, ajattelen sen voivan olla enemmän vierelläni eikä sisälläni.”

Kummituksella hän viittaa dysforian kokemukseen hahmon muodossa. Extinct on tekstinä autobiografisempaa materiaalia kuin Ala-Ruonan aiemmat teokset.

”Esitys sisältää reaalisia muistoja. Piirrän eteeni miimisesti ruumiissani elävää kummitusta, jolla viittaan jonkinlaiseen menneeseen ruumiiseeni tai historiaan itsestäni ja siitä, minkälaisia käsityksiä minuun on luettu. Esityksessä on tarkkaa kuvausta bulimiasta sekä minusta vauvana syömässä omaa paskaani ja oksentamassa sitä.”

Tunnin videopuhelun aikana teosten teemat eivät tunnu lainkaan raskailta, mitä ne todellisuudessa ovat. Ala-Ruona ja Auer ovat nauravaisia, ihania ja söpöjä. Pandemian aiheuttama globaali epävarmuuden tila näkyy vain tunnustettuna jähmeytenä. ”Vittu on vaikea puhua tällaisia asioita, kun on ollut vuoden vain jossain kämpässä”, Auer toteaa ohimennen ja silti molemmat taiteilijat ovat samaan aikaan äärimmäisen artikuloituja.

Camille Auerin Ruff Lekking -sooloteos lähti liikkeelle viime elokuussa Saaren kartanon residenssissä Deep Time Transcestors -ryhmän kanssa, johon sekä Auer että Ala-Ruona kuuluvat. Auer piti muulle ryhmällä spontaanin esitelmän suokukkojen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, joista hän luki ensikertaa residenssiin aikana.

”Suokukoilla on neljä erilaista fenotyyppiä, hajonta on vielä isompaa, mutta minulla oli hypoteesi, että niillä on monia eri sukupuolia, vaikka perinteisesti biologiassa ne jaotellaan koiraiksi ja naaraiksi. Lähdin purkamaan, miten luonnossa ei ole sellaisia binäärejä, joihin ihmiset ovat järjestäneet omat tietämisen järjestelmänsä lähtien luonnon ja kulttuurin jakamisesta kahtia.”

Auer on kirjoittanut aiheesta Niin & Näin -lehden 1/21-numeroon esseen Luonto ei ole hetero – Ajatuksia suokukoista, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Hän on tekemässä aiheesta myös videoteosta.

”Olen menossa kuvaamaan suokukkoja niiden pesimäalueelle ikään kuin Queer Avara Luonto -videoteosta. Olen pitkään haaveillut kuvaavani muitakin homo- ja transeläimiä. Se on tavallista ja silti niin näkymätöntä luontomediassa, joka on heteronormatiivinen ja cis-normatiivinen. Luonnossa intersukupuolisuus ja erilaiset homoseksuaaliset toiminnot on tavallisia.”

Auer haluaisi ylipäänsä tuoda voimakkaammin suomalaiseen keskusteluun luonnossa esiintyvän sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden. Se, miten me kategorisoimme luontoa, vaikuttaa siihen, miten me näemme kaiken.

”Esimerkiksi Suomen Luonto -lehdessä kutsutaan emiä ja heteitä tyttökukiksi ja poikakukiksi. Heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden luonnollistaminen on tosi syvällä luontokäsityksessä. Ajatuksenani on pitkäjänteisesti lähteä purkamaan sitä teksteillä ja videolla ja esiintymisillä.”

Ruff Lekking olisi Mad Housella toteutuessaan ollut muodoltaan esitysluento. Auer on vuonna 2019 toteuttanut Collaborative Epistemologies -nimisen esitysluennon, joka oli kokonaan manipuloitu Octatrack-samplerilla. Luennon päätteeksi puheesta kasautui puuroutuva äänivalli, josta Auer lähti taas purkamaan kerroksia niin, että lopulta äänestä tuli jälleen selvää puhetta.

”Olisin käyttänyt nyt osin samaa tekniikkaa. Esitysluento olisi lähtenyt informatiivisesta sisällöstä hajoamaan äänimassaksi. Ajatus oli kyseenalaistaa tiedon paketointia helposti käsiteltäviksi palasiksi. Olisin käyttänyt paljon toistoa ja live-samplannut puhettani. Loopeja olisi alkanut kasaantua ja hajoilla. Kaikki suora informaatio ja lineaarinen luennon muoto olisivat hajonneet. Sillä olisin kyseenalaistanut tiedon välittämisen tapoja. Muodon rikkomisen poliittiset ulottuvuudet kiinnostavat.”

Ala-Ruona ja Auer tutustuivat toisiinsa kaksi vuotta sitten. Heidän ensimmäinen yhteistyönsä oli työryhmänä, jonka työnimenä toimii Deep Time Transcestors. He ovat myös opettaneet yhdessä. Sooloja valmistaessaan Ala-Ruona ja Auer ovat pitäneet etänä kirjoitussessioita Zoomin välityksellä. Teosten teemat eivät ole yhteneväisiä, mutta he päättivät etukäteen, että yhteisiltamassa molempien soolojen lopussa olisi toistunut loopin ajatus sekä äänellinen nostatus.

Kun Ala-Ruonalta ja Auerilta kysyy, mikä toisissaan heitä kutsuu toistensa luo, molemmat vannovat fanittaneensa toistensa töitä jo entuudestaan ennen tutustumista. He pyytävät usein toisiltaan palautetta ennen tekstien julkaisua tai teoksia harjoitellessa. Sooloprosessien aikana he ovat myös keskustelleet, miten eri taustoista käsin he lähestyvät esityksen tekemistä.

”Oma kynnykseni tehdä esitystä ilman työryhmää on niin suuri, etten olisi pystynyt siihen. Camillella taas oli se kysymys, onko yksin tehty esitys tarpeeksi”, Ala-Ruona toteaa. 

Auer puolestaan selventää olevansa kiinnostunut hetkessä tapahtuvan ajattelun korostamisesta esityksissään. 

”Jos olisin tehnyt yksin teoksen toiseen kontekstiin, olisin ajatellut asiaa vasta esitysviikolla ja tullut paikalle scoren kanssa. Olisin päättänyt selittää hetkessä kaiken, minkä tiedän suokukoista samplerin avulla. Olisin opiskellut lisää aiheesta, mutta ajattelu olisi tapahtunut livenä. Teon tapa on viimeistellympi.”

Ala-Ruona kuvaa omankin työtapansa muuttuneen Auerin metodin vaikutuksesta.

”Ajatus siitä, että Camille tulee kylmiltään puhumaan, on inspiroinut, miten purkaa omaa esiintymisen tapaa. Olen antanut itselleni luvan olla tekemättä samanlaista lattiatyöskentelyä ja ulkoa opettelua, jotka ovat olleet ominaisia töilleni.”

Auer tulee esittämään Ruff Lekkingista videoversion Poliittisen Valokuvan festivaaleilla syksyllä, jota varten hän kuvaa suokukkoja Liminganlahdella. Auer esiintyy videolla Johanna Porolan suunnittelemassa esiintymisasussa, jonka piti alun perin tulla esitykseen. Ala-Ruonalla Extinct menee varastoon tulevaisuuden varalle. Peruuntuminen on enää hämmentävä sekoitus huojennusta, harmia, huumoria.

”Harmittaa, että nämä on peruttu, mutta mitä harmitus on tässä ajassa ja mitä on tunteet nyt?”

 

***

Teo Ala-Ruona on performanssi- ja kuvataiteilija. Hänen työnsä käsittelee seksiä, queer-ekologiaa, ympäristömyrkkyjä ja sukupuolta, pyrkien määrittämään uudelleen kieltä ja kertomuksia mielihyvästä ja intiimiydestä saastuneella maapallolla.

Camille Auer on kirjoittaja, taiteilija ja esiintyjä, jota kiinnostaa itseyden ja toiseuden yhteiskunnallinen määrittyminen. Hän etsii työssään pistettä, jossa teoria tihkuu toiminnaksi, tai toisin päin, materiaali paljastaa merkityksensä. 

Niko Hallikainen on kirjailija ja esitysrunoilija, joka työskentelee luokan ja seksuaalisuuden risteyskohdissa. Hän pyrkii töissään löytämään mahdollisimman intensiivisiä muotoja epätoivon romanttiselle ilmaisulle.

Teoskuva: Edith Hammar

Jaa: