EN | FI | SV
Madhousebanner
Uusi tuotantokoordinaattori esittäytyy
False?1549278926
Olen Emmi Vainio, Mad House Helsingin uusi tuotantokoordinaattori. Olen työskennellyt viimeiset 10 vuotta mediakulttuurin ja tanssin tuotannoissa ja lisäksi viimeistelen taidehallinnon ja -johtamisen opintoja Taideyliopistossa. Mad House Helsinki on kiinnostavassa muutosvaiheessa kun sen toiminta kehittyy esityskausista kohti ympärivuotista näyttämöä. Pyrin jakamaan osaamiseni ja innostukseni sen toteuttamiseksi.

Tällä hetkellä Mad Housessa työskentelee minun lisäkseni osa-aikaisesti puheenjohtaja Mikko Niemistö. Työstämme tulevan vuoden suunnitelmia läheisessä yhteistyössä hallituksen ja muiden aktiivisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Minuun ja Mikkoon voi olla yhteydessä missä tahansa Mad Houseen liittyvässä ajatuksessa, ideassa tai kysymyksessä. Esitystaiteen kenttä on minulle osin uusi, joten tutustun mielelläni muihin toimijoihin.

Ensimmäiset työtehtävät painottuvat rahoituksen vahvistamiseen ja Mad Housen eli vakituisen esitystilan löytämiseen. Tällä hetkellä Mad Housea tukevat Koneen Säätiö kolmivuotisella vastinrahoituksella, Helsingin kaupunki ja Svenska Kulturfonden.

Nähdään!
-Emmi
Jaa: