Haastattelussa Asiya Wadud
Asiya Wadud & Howard Smithin "Liikkumattomia tanssijoita" -ympäristötaideteos Arabiassa, Helsingissä. Kuva: Eva-Liisa Orupõld
Mad House: echo exhibit -teos tapahtuu Howard Smithin “Liikkumattomia tanssijoita” -ympäristötaideteoksen äärellä Arabiassa. Miten kiinnostuit Howardista ja kyseisestä teoksesta? Millainen teos se on?
Asiya Wadud: Tutustuin Howard Smithin työhön joskus kesällä 2021, mutta en muista tarkalleen tapahtumaa, joka johti siihen. Ehkä se tapahtui vierailulla Fiskarsissa, Suomessa, jossa näin yhden Smithin julkisista veistoksista paikallisen taidemuseon edessä. Smith työskenteli tekstiilin, metallitöiden, puun, löydettyjen materiaalien ja keramiikan parissa. Hänen teoksensa kattavat puu- ja metalliveistoksia, kollaasipainatuksia, keramiikkaveistoksia ja kangastapetteja. Mutta sen toteaminen näin tuntuu rajoittavalta Smithin laajaan tuotantoon nähden. Vaikutti siltä, että hän pystyi aina tekemään jotain tyhjästä - mitä tahansa materiaaleja hänellä oli käytettävissään, hän loi jotain uutta. Löydän hänen töissään oikkua, komiikkaa ja vauhtia, ja ne kutsuvat minua jatkuvasti takaisin hänen töidensä pariin. Smithin teosten läsnäolo oli minulle sellainen herätys, eikä vähiten siksi, että Smith oli musta amerikkalainen taiteilija, joka löysi itsensä Suomesta, kuten minäkin. Jotenkin hänen teoksensa tuntuivat sekä talismaanilta että vartijalta - vartijalta siinä mielessä, että hän vartioi ja suojelee paikkaa. Minulla oli halu tutustua syvällisesti hänen työhönsä, ja seuraavana kesänä palasinkin Fiskarsiin (joka oli myös Smithin koti hänen elämänsä viimeiset kolme vuosikymmentä) Onoma Fiskarsin kautta järjestettyyn residenssiin. Siellä aloitin työn, josta muodostui runojen ja esseiden kokoelma, joka on pitkälti vuoropuhelussa Smithin teosten kanssa. Tämä runokokoelma, Mandible Wishbone Solvent, julkaistiin University of Chicago Pressin toimesta aiemmin tänä vuonna.
MH: Teos on kaksiosainen: kahdenkeskinen keskustelu osallistujan kanssa “Liikkumattomia tanssijoita” -ympäristötaideteoksen äärellä, jonka pohjalta kirjoitat runon ja se julkaistaan Mad House Publicationissa joulukuussa 2024. Mistä sait idean teokselle? Oletko aiemmin tehnyt vastaavaa kaksiosaista teosta?
AW: Pidän keräämisen ja kasaantumisen ajatuksesta, siitä tilasta, jossa ei välttämättä tarvitse nähdä lopullista esinettä kokonaisuudessaan. Minua kiinnostaa eniten työskentely, joka keskittyy prosessiin – siihen, että todella mietitään ja huomioidaan yksittäisiä vaiheita matkan varrella ja miten ne lopulta voivat johtaa johonkin. Tässä mielessä kaksiosainen projekti kiinnostaa minua paljon, koska se antaa tilaa kerökerääntymisen hetkelle ja sitten lisää tilaa, tai toisen tilan, runon kirjoittamiselle, joka syntyi ensimmäisen vaiheen aikana. Vasta Echo Exhibit -projektin myötä minulle on avautunut mahdollisuus työskennellä kaksiosaisen prosessin parissa, ensin Echo Exhibit oli ensi-illassa New Yorkissa ja myöhemmin Trondheimissa, Norjassa. Jokaisella kirjoitetulla runolla on jaettu tekijyys, sillä se on kirjoitettu osallistujan ja minun toimesta.
MH: Mainitset, että ensimmäinen osa on keskustelu sinun ja osallistujan välillä. Millaisista asioista keskustelette katsojan kanssa, ja miten käännät keskustelut runoudeksi?
AW: Kuvittelen nämä keskustelut improvisoiviksi ja vaeltaviksi. Minulla on muutamia ideoita kysymyksistä, joista olen kiinnostunut, mutta toivon myös, että jokaisessa keskustelussa olisi mahdollisuuden ja vapauden tunne. Jokainen keskustelu voi heijastaa osallistujien yksilöllisiä kiinnostuksen kohteita, ja olen avoin seuraamaan keskustelua, minne se sitten viekään. Aikaisemmissa Echo Exhibit -versioissa jännittävimmät keskustelut olivat niitä, jotka kulkivat ja liikkuivat intuitiivisesti. Toivon, että Howard Smithin Liikkumattomia tanssijoita löytää jollain tavalla tiensä keskusteluihin jokaisen osallistujan kanssa, mutta katsotaan, onko se mahdollista ja miten se voi toteutua.
