Haastattelussa: Maija Linturi
Kuva: Eeva Anundi
Maija Linturi pohtii esityksessänsä, Rat City, voiko lajien välillä olla yhteistyötä.
Mad House: Olet työskennellyt aiemminkin toislajisten eläinten kanssa, esimerkiksi hyönteisten ja koirien kanssa. Rotta on oletetusti yksi ihmisen eniten vihaamimmista kanssaeläjistä. Mitä yhteistyö rottien kanssa on paljastanut sinulle ihmisistä? Ja rotista?
Maija Linturi: Oikeastaan harva kohtaamani ihminen varsinaisesti vihaa rottia. Tuntuisi, että monella negatiiviset asenteet tulevat ikäänkuin automaationa, ja tarkennuksia kysyttäessä he alkavat itsekin ihmetellä että mistä ne johtuvat.
Työskentely rottien kanssa on osoittanut sen, miten he ovat samanaikaisesti hyvin lähellä ja kaukana. Kirjaimellisesti ja metaforisesti. Vaikka näen nykyään rotan jälkiä kaikkialla, on rotta edelleen vähän mysteeri minulle. Ehkä sen pitääkin olla niin.
Kuvat: Saara Autere
MH: Millaista on ollut viettää puolitoista tutkimusvuotta rottien parissa ja miten se on muuttanut sinua?
ML: Pitkään minusta tuntui etten oikeastaan etene mihinkään, kerrytin kyllä tietoa ja mutta tunsin etten silti oikein saa otetta rotista. Iso muutos tapahtui kun pääsin rottatutkijoiden mukaan seuraamaan heidän työtään ja jopa osallistumaan siihen. Tajusin miten tärkeää on konkreettisesti tehdä jotain suhteessa rottiin jotta suhde voisi ylipäätään syntyä. Silloin myös aiemmin kerryttämäni tieto alkoi tuntua merkitykselliseltä.
Varmaan olen muuttunut tavoilla joita en vielä itse hahmota, mutta ainakin perspektiivini on muuttunut ihan konkreettisesti. Kiinnitän kaupunkitilassa eri asioihin huomiota kuin ennen.
MH: Oletko ajatellut jatkaa tutkimustasi tai yhteistyötäsi rottien kanssa tämän projektin jälkeen?
ML: Haluaisin jatkaa, sillä tunnen olen oikeastaan päässyt vasta alkuun. Luulen että rotat seuraavat minua vielä pitkään, tai minä rottia, mutta en vielä osaa sanoa, mitä se konkreettisesti tarkoittaa.
MH: Teos esitetään Myllypuron entisellä täyttömäellä. Millaista on ollut työskennellä siellä ja miten se valikoitui esityspaikaksi?
ML: Alunperin valitsimme paikan sen historiallisen rottayhteyden takia: siellä on -50-60-luvuilla sijainnut avokaatopaikka. Jätteet ovat olennainen linkki joka yhdistää ihmisiä ja rottia, joten entinen kaatopaikka tuntui sopivalta paikalta pohtia rottien ja ihmisten suhdetta. Kun sitten aloimme työskennellä paikalla ja tutustua sen historiaan, löytyi myös muita yhteyksiä ja merkityksiä. Mutta paikka elää omaa elämäänsä myös nykyisyydessä, siellä on hyvin erityinen tunnelma. On ollut hienoa päästä kokemaan se.
Kuvat: Saara Autere
MH: Opiskelusi LAPS-ohjelmassa on tulossa päätökseen, millaista on ollut tehdä tätä teosta Taideyliopiston kontekstissa?:
ML: Taideyliopisto on ollut tässä projektissa ihan oleellinen konteksti siinä mielessä, että en varmaan olisi saanut yhteyttä Helsingin yliopiston monitieteiseen kaupunkirottaprojektiin ilman sitä. Nyt oli helppoa ottaa yhteyttä projektin vetäjään Tuomas Aiveloon ja kysyä pääsisinkö mukaan kun kyseessä oli maisterinopinnäytetyöni yliopistoon. Tietysti olen saanut taideylipoistosta myös paljon henkistä ja aineellista tukea, alkaen siitä että opinnäytetyölläni on kaksi ohjaajaa ja tuottaja.
Kuva: Eeva Anundi
