Tuottajautopian koonti

Mad House Helsinki ja Taideosuuskunta Suin päin järjestivät huhtikuussa 2023 Tuottajautopia-keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin vapaan kentän taiteilijoiden ja tuottajien yhteistyön syventämistä ja mahdollisuuksia tulevaisuudessa, erityisesti esittävien taiteiden näkökulmasta. Lue päivän keskustelu tiivistettynä.

Kuvassa Ulrika Vilke ja Pie Kär. Kuva Outi Järvinen.

Muistiinpanot Tuottajautopia-keskustelutilaisuudesta
12.4.2023, Esitystaiteen keskus – Eskus, Helsinki
Tilaisuuden järjestivät Mad House Helsinki ja Taideosuuskunta Suin päin

Muistiinpanoihin on kirjattu keskustelun vetäjien taiteilija Pie Kärin ja tuottaja Ulrika Vilken kommentit sekä osallistujien kommentteja anonyymisti kronologisesti. Muistiinpanot on koonnut Mad Housen toiminnanjohtaja Emmi Vainio, Kärin avulla.

Tilaisuuteen osallistui 45 henkilöä sisältäen 5 järjestäjää. Paikalla oli esittävien taiteiden vapaalla kentällä ja rakenteissa toimivia kulttuurituottajia, taiteilijoita sekä tuottaja- ja taideoppilaitosten edustajia. Tilaisuuden pääkieli oli suomi. Paikalla oli englanninkielinen simultaanitulkki, jona toimi Suin päin hallituksen puheenjohtaja Anni Kaila.

(Ulrika ja Pie esittelevät tapaamisen ydinkysymyksen)

MITEN EDISTÄÄ TUOTANNOLLIS-TAITEELLISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISTÄ ESITTÄVIEN TAITEIDEN VAPAALLA KENTÄLLÄ?

(keskustelun taustaksi Pie ja Ulrika jakavat lähtökohtiaan tilaisuuden järjestämiseksi)

Pie: Tuottajautopia on saanut alkunsa Pien kutsusta ja (freelancer-taiteilijoista ja -tuottajasta koostuvan) Taideosuuskunta Suin päin hallituksessa käydyistä keskusteluista. Pie toimii koreografina, tanssijana ja esitystaiteilijana. Pie halusi kutsua koolle tällaisen keskustelun tutustuakseen tuottajiin ja ymmärtääkseen paremmin, miten vapaa kenttä toimii, miten kenttä voisi toimia, miten taiteilijana voi tehdä työtä tuottajien kanssa, millaista on tuottajan työ ja ammattikieli.   /   Pie haaveilee tuottaja-työparista, jonka kanssa kasvaa yhdessä taiteen tekemiseen.   /   Pielle keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten yhteistyö kentällä voisi rakentua paremmin? Mitä se voisi käytännössä olla? Miten muutosta kätilöidään?

Ulrika: Ulrika on tehnyt opinnäytteen tuottajien keskinäisestä yhteistyöstä ja sen tarpeesta. Päivän keskusteluista Ulrika toivoo konkreettisia ajatuksia siitä, missä mennään ja mitä voidaan tehdä olemassa olevilla resursseilla.   /   On hienoa olla kollektiivisen ajattelun tilassa. Kentällä ei ole juuri tällaisia tilaisuuksia, joissa taiteellistuotannollinen työ on keskiössä.   /   Keskustelun kehikkona on utopiaorientaatio, joka tähtää positiiviseen muutokseen. Tulevaisuusajattelussa on keskeistä olla tietoinen omista oletuksista, jotta niitä voidaan lähteä työstämään. Millaista taiteellistuotannollista yhteistyötä tehdään nyt ja miten voidaan unelmoida nykyisyydestä käsin?

(Lämmittelykysymykset)

Ulrika Pielle: Mikä olisi optimaalinen tilanne Pie sulle taiteilijan ja tuottajan välisestä yhteistyöstä?

Pie: Toivoisin yhdessä kasvamista ja yhteistä päämäärä kohti menemistä. Työskentely olisi molemmille (taiteilijalle ja tuottajalle) yhteinen asia, jossa on kaksi vastuualuetta, jotka limittyvät. Yksi kiinnostava kohtaamisen paikka on yleisöön liittyvät kysymykset. Miten yleisö saadaan paikalle? Miten tuotannolliset asiat, esim tilojen esteellisyys, ovat myös taiteellisia kysymyksiä? Nykyään kaikki liittyy kasvuun ja kysymykset, miten voi kasvaa, mikä on eettistä kasvua, ovat tärkeitä. Koollekutsujana rooli usein yksinäinen, yksin tekeminen tuottaa virheitä ja olisi ihana jakaa myös esim työnanatajavastuuta. Pystyttekö liittymään tähän?

(osallistujien kommentteja)

-Kyllä, se on kipeäkin asia, jonka kanssa olen paininut vuosia. Koulutuksella on tässä iso rooli, koska opinnoissa syntyneet ihmissuhteet seuraavat koko elämän. Tuottajaopintoja ei ole Teatterikorkeakoulussa (Teak).

-Teakin opetussuunnitelmaan on saatu lisättyä tuotannon osuutta ja esim koreografian lopputöissä on mukana tuottajaopiskelija.

-Miten eri aloilla käsitetään tuottajuus? Esim musiikissa tuottaja on osa taiteellista työryhmää. Ja onko julkaisija ennemminkin sama kuin tuottaja? Voisiko tulevaisuudessa olla laajoja tuotantotaloja, joissa toimisi kaupallisia ja ei-kaupallisia tuottajia yhdessä eri aloilta

-Tuottaja-taiteilijatyöpari on luksusajatus. Todellisuudessa voidaan ehkä jakaa yhtä tuottajaa monen kymmenen taiteilijan kesken. Onko meillä muuta jaettavaa kuin raha? Voidaanko taloutta, työtä, jakamista ja antamista ajatella toisin?

 -Kun ei tunne tuottajia henkilökohtaisesti niin yhteistyöt tuottajan ja taiteilijan välillä määrittyy vain rahan kautta. Olisi ihanaa, jos olisi sosiaalisia ulottuvuuksia, jotka tukisivat ja mahdollistaisivat yhteistyötä. 

-Taiteilijana halusin kouluttautua myös tuotannon alalle. Taideyliopistossa on aloittanut kollektiivi, jossa on mukana taiteilijoita ja tuottaja. Siinä roolit voivat sekoittua. Esim yleisötyössä on iso apu, jos on molemmat ammattitaidot. Miten tuottajuus vaikuttaa taiteelliseen työhön? Onko myös vaara että vaikuttaa negatiivisesti? Tarvitaan molempia kieliä.

-Koulutuksen näkökulmasta on moninaiset haasteet. Eri taiteen ja kulttuurin alojen erot ovat huomattavia. Miten tuoda yhteen taidetta ja tuotantoa opiskelevia, jotta yhteistyö olisi syvällistä?

-Teakissa on paljon tuottajia töissä ja koulu on iso tuotantokoneisto, joka ei muutu hetkessä niin että voisimme kasvattaa työpareja.

-Esim Teakin Tuottajapalvelut sisältävät paljon osaamista ja tietoa, mutta heidän osaaminen ei välttämättä informoi kenttää oppilaitoksen ulkopuolella. 

-Esim Humakissa tuottajaopinnoissa ei ollut taidetta läsnä. On potero. Opiskelijoilla halu ja intohimo olla mukana taiteellisessa diskurssissa, mutta miten siihen pääsee mukaan? Voidaanko poteroita rikkoa?

-On ero taiteen ja tapahtumateollisuuden tuottamisen välillä. Pitäisikö opinnot olla eri kouluissa?

(keskustelun vetäjät esittelevät toisen teeman)

Pie Ulrikalle: Mistä tuotannollistaiteellinen yhteistyö parhaimmillaan koostuu?

Ulrika: Parhaassa tapauksessa molemmat pääsevät tekemään ammatillista työtä niin että molemmat tukevat toisiaan ja saavat tehdä sitä mitä osaavat. Ei vaan niin että tuottaja hoitaa taiteilijan asioita. Dialogi on tärkeää. Molemmilla tahoilla on tarpeita. Tämä on usein kuitenkin haastavaa, koska esim aikaresurssi tulee vastaan. Tuottaja pääsee mukaan usein aika myöhään, vaikka työn luonne ennakoivaa ja suunnittelevaa.

(osallistujien kommentteja) 

-Millainen on tuottajan työidentiteetti? Lähteekö tämä mukaan teosprojektiin vaikka ei ole vielä rahoitusta tiedossa, kuten taiteilijat tekevät. Kiinnostaako tuottajia persaukinen duunaaminen?

-Onko kyseessä yhteistyö vai toimeksianto? Yhteistyökumppanit omistavat työn yhdessä, kun taas toimeksiannon saanut on työntekijä toiselle ja omistaa työn vähemmän. Lisäksi tuottajan ja teoksen väliseen suhteeseen vaikuttaa suuresti se, missä vaiheessa hanketta hänet kutsutaan mukaan.

-Omistajuuden kysymys ja oikeus taiteeseen on merkittävä niin taiteilijoille kuin tuottajille. Jos omistajuuden kokemus on vahvaa, niin luultavasti tuottaja tekee työtä vaikka ilmaiseksi, mutta tuottajan tulee olla alusta asti mukana, osana yhteistä kuplintaa.

-Työryhmätyöskentely ja yhdistysmuotoinen työ ovat tuottajan näkökulmasta hyvin erilaisia.

-Omistajuudesta puhuminen johtaa mandaatin kysymyksiin: kuka päättää, missä työnkuvan rajat kulkevat, kuka määrittelee prosessia?

-Virossa Viljandissa on taidekoulu, jossa on hyvä sekoitus kaikkea taiteen ja tuottamisen väliltä. Siellä on mahdollisuus kokeilla ja kasvaa yhdessä.

-Omistajuus syntyy tietyssä aikaikkunassa ja se voi olla pitkä prosessi. Mitä osaamista se vaatii, että omistajuus kasvaa ja on vahva? Hallinto ja management ovat tässä tärkeitä. Ja mitäs sitten tehdään kun tuleekin rahaa….miten omistajuus sit jakautuu? Kuinka hoitaa asia reilusti? Esim Koneen säätiöllä on nykyään henkilö ratkomassa näitä työryhmissä syntyviä kiistoja.

-Tuotantotyötä tehdään myös ilmaiseksi, omistajuuden kautta.

-Hollannissa taiteen opiskelu mahdollisti tutustumisen eri rooleihin (tuottaja, teknikko jne). Opinnot ja opintotuki mahdollistivat sen. Mutta kun siirtyy työelämään, niin on pakko saada rahaa, jolloin fokus helposti siirtyy ja kapenee. Mutta jos olisi perusturvaa, voisi liikkua vapaammin roolista toiseen.

(siirrytään seuraavaan teemaan)

Pie Ulrikalle: Millainen kuva tuottajasta vapaalle kentällä on tällä hetkellä?

Ulrika: Kuva tuottajasta on mun näkemyksen mukaan muutoksessa. Ennen on viljelty kuvaa superosaajasta. Tuottajilla on tarve räjäyttää tämä kuva. Halutaan tehdä työtä tarkemmalla rajauksella, omasta osaamisesta ja vahvuuksista käsin. Asiantuntijaposition vahvistaminen on monen toiveena. Persoonalla on paljon vaikutusta tähän määrittelyyn.

(osallistujien kommentteja)

-1990-luvulla tuottajat määrittelivät omaa työtään työehtosopimuksista ja työsopimuksista lähtien. Nykyään tuottajilla ei ole vapautta rajata työn sisältöä. Usein nykyään kun haetaan tuottajia niin oikeasti haetaan toiminnanjohtajia kun tarkastellaan työnkuvan laajuutta.

-Miten meillä on kenttä, jossa on enemmän työtä kuin rahaa maksaa työstä? Miten lähes kaikki meidän rakenteet ja yksilötkin toimii siten, että tehdään enemmän kuin mistä saa korvauksen? Millainen käsitys meillä on taiteesta ja työstä kun yhdessä ja yksin osallistumme tällaiseen työn/rahan kulttuuriin?

-Kysyin mun kulttuurituottajaopintojen opinnäytteessä, että mikä on tuottajan työtehtävä? Mikä työssä on oleellista? Tuottajien oma määritelmä työtehtävistä vaihtelee myös.

-Usein haetaan tuottajaa, koska ei haluta antaa valtaa, mutta tarvitaan joku, joka hakee rahoitusta. 

-Sekä vakiintuneiden taideorganisaatioiden rakenteissa että vapaalla kentällä on tilanne, jossa työtä tekee yksi osa-aikainen työntekijä, kun pitäisi olla kolme työntekijää. Tontit menevät helposti sekaisin. Työmäärä on tosi iso. Kentältä puuttuu rahaa.

-Oman osaamisen validointi mietityttää mua. Kuka määrittelee, milloin osaa olla tuottaja?

-Virossa esim. markkinointi on oma työnsä. Suomessa tämä on usein yhdistetty tuottajan työnkuvaan.

-Tuottaja on enemmän operatiivinen toimija kun taas markkinointi ja viestintä ovat tosi luovaa työtä.

-Tuottajankoulutuksessa on tuoreita muutoksia. Koulutuksessa ei enää puhuta superhahmoista vaan oma intohimo ja rakkaus sisältöön ovat keskiössä. BA-taso on vahvasti operatiivinen ja siihen sisältyvät ainakin projektihallinta, viestintä, tiimin vetäminen, moniammatillinen ryhmätyöskentely, työhyvinvointi, oman osaamisen sanoittaminen ja todentaminen. Maisteritasolla koulutetaan asiantuntijoita. Yleisesti opetetaan myös, että ei kannata lähteä hommiin, jos joutuu tekemään viiden ihmisen työn, ja että palkkaa tulee aina pyytää.

-Taiteilijan on usein vaikea löytää prosessin alussa tuottajaa, koska ei voi luvata mitään. Kun on rahaa, niin on usein jo myöhäistä (taiteellistuotannollisen yhteistyön syntymisen kannalta), koska projektin taiteellinen työ on aloitettu ennen rahoituksen saamista. Tuottajat eivät voi hakea apurahaa. Mitä jos freelancer-tuottajille olisi omat apurahat? 

-Usein taiteellinen työ alkaa - ja omistajuus syntyy - ennen kuin rahoitusta on.

-Metropolian Produforum-hanke mahdollisti opiskelijoiden ohjaamisen vapaan kentän tuottajiksi. Taiteilija Annika Tudeer (Oblivia) ohjasi Metropolian opiskelijoita ja monet aloittavat vapaat ryhmät saivat kumppanin sitä kautta. Tämä hanke on päättynyt, mutta oli hyvä malli.

-Markkinoinnin saralla taideala kilpailee tuottajien osaamisesta kaupallisen alan kanssa. Taideala on palkkakuopassa, joten ala ei houkuttele monia.

-Nykyään tuottajat ehkä hanakammin kysyvät heti palkkaa, mikä on myös hyvä. 

-Perustulo voisi mahdollistaa erilaisen työn, kun ei tarvitsisi hakea rahaa peruspalkkaan vaan suoraan taiteeseen.

-Olisi upeaa, jos olisi treffipäiviä tuottajille ja taiteilijoille!

-Apurahahakemusten tekemisen voi järjestellä uudelleen. On järjetöntä että kaikki kokoajan hakee. Jotkut vois hakee ja antaa toisille.

-Yhteisillä treffikävelyillä voisi jättää tittelit pois. Ajatellaan dramaturgisesti, ei tuottaja-taiteilija jakoa.

-Huom. tulossa pian myös Riittävän laitostunut -tapahtuma Helsingin kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämöllä (HKT).

-Mikä voi olla tuottajien rooli laajemmin vapaan kentän kehittämisessä? Miten voimme toimia yhdessä, mikä on tuottajien utopia, mikä on tuottajien panos kentän kehittämiseen? Laajennus tuottajuuden näkökulmaan on toivottava.

-80- ja 90-luvuilla syntyivät ryhmäteatterit, Zodiak jne. Syntyi ihan uusi tuotantorakenne, joka oli poliittinen ja taiteellisesti perusteltu siinä ajassa. Mikä on tämän ajan muoto, ekologisessa kriisissä, oikeiston paineessa? Laajemmat hartiat, digitaaliset muodot, esitysten monet paikat, kaupallinen ja epäkaupallinen yhdessä?

-Ruotsissa esim kiertueisiin on saatavissa tukea, joten esityksiä voidaan myydä ja teoksilla on pidempiä elinkaaria, laajempia verkostoja ja suurempia yleisöjä. Kun (kiertuetukea saaneita) esityksiä voidaan myydä erilaisille tilaajille on mahdollista toimia ilman apurahojakin ja pitää palkattuna myös tuottaja.

-Mitä organisaatiot voivat tehdä? Esimerkiksi Puistokatu 4:llä on “vie tutkija lounaalle” –konsepti. HKT ja Nykyesityksen näyttämö ovat onnistuneet rakentamaan vapaan kentän ja laitosteatterin välillä sillan. Miten voimme toimia näiden esimerkkien kanssa?

-Miten vakituiset toimijat, kuten festivaalit, voisivat luoda sellaisia työpaikkoja, joita vapaa kenttä tarvitsee?

-Voiko tuottaja olla hankkeen vetäjä? Voisiko tuottaja hakea apurahaa hankkeelle, joka toteutetaan hänen nimissään? Miten tuottajien työn järjestäminen voidaan tehdä suhteessa mm. ajallisiin haasteisiin? Mikä on utopia, jossa tuottaja pääsee mukaan prosessiin alusta alkaen?

-Miten maksaa tuottajalle? Luodaan komissio/provikka hakemukseen (esim 2-5-%) apurahasta menee tuottajalle.

-Zodiak ja Tanssille ry on järkänny deittejä taiteilijoille ja tuottajille, mutta tuottajia ei juuri ole tullut paikalle. Mutta ei luovuteta. Pitää jatkaa yrittämistä ja järjestämistä kunnes asiat ottavat tuulta alleen.

-Haaveena olisi tuottajien alusta, tuottajien tukiyhteisö. Pirkanmaan luovat tuottajat on yksi esimerkki.

-Mitä olisi taide-, raha- ja kulttuuripoliittinen business-as-not-usual?

-Tälle keskustelulle tarvitaan jatkoa. Seuraavalla kerralla mukaan tarvitaan myös esittävää taidetta rahoittavien säätiöiden edustajia.

 ***TAUKO***

(Osallistujat jakautuivat pienryhmiin. Ryhmissä keskusteltiin yhdestä tai muutamasta ryhmälle tärkeästä kysymyksestä. Sitten ryhmä kerrallaan esitteli muille kysymyksensä avauksena keskustelulle.)

Tuottajat-ryhmä 1: Rahakysymys. Mitä uusia rahoitusmalleja voisi olla tuottajille? Henkilökohtaiset apurahat? Miten VOS-taloilta voisi saada esimerkiksi tiloja? Kulttuuripolitiikkaan on lisättävä painetta, miten se tulisi tehdä? 

-Kenen vastuulla on opettaa ja miten mentorointi jatkuu opintojen jälkeen? Miten päästä mukaan johonkin tiettyyn sceneen esim jos tulee toiselta taiteen alalta? Kisälli-malli?

-Nykytanssin festivaali Liikkeellä marraskuussa esim on tarjonnut harjoittelupaikkoja ja mentorointia tuottajille. Yhteistyössä opittavan sisällön määrittely sopimuksissa on tärkeää.

-Tuottajille ei ole riittävästi vertaistukea. Voisiko instituutioissa tehdä enemmän vapaan kentän tueksi, mahdollistaa jotain pienellä avulla?

-Miten vapaan kentän edunvalvontaa tulisi kehittää?

-Eskus on esimerkki toimijasta, joka toimii osittain myös alustana. Eskuksella on jaettu työhuone talon jäsenorganisaatioiden työntekijöille. Jaetut työhuoneet tuottajille tekisi alalle hyvää. Yhteistyö synnyttää yhteisön.

Oppilaitokset-ryhmä: Miten edistää oppilaitosten yhteistyötä? Miten tunnistetaan osaaminen? Miksi taiteilija alkaa tehdä tuottajan töitä, mutta harvoin tuottaja alkaa tehdä taidetta? Ei täysin tasa-arvoista. 

-AMK-tuottajaopiskelijat ovat jatkuvasti ammattikentällä, mutta koulutuksen aikana ei synny juurikaan rinnakkaisia suhteita muiden alojen, kuten taiteen, opiskelijoihin. Mitä tuottajaopiskelijat tekisivät Teakissa kun ammattitason tuotantoympäristö on jo olemassa siellä? Miten tuottajaopiskelijan harjoittelu sopisi tähän rakenteeseen?

-Osataanko kentältä päin olla aktiivisia koulutuksen suuntaan? AMK: koulutustahoihin voi olla yhteydessä ja kysyä löytyisikö kiinnostunutta tuottajaopiskelijaa työharjoitteluun omaan taideproduktioon.

-Metropolian kulttuurituottajaopiskelijat tekevät paljon työelämälähtöisiä tehtäviä, joissa teoria ja tuottaminen muodostavat osaamista kehittävän kokonaisuuden. Opintojen loppupuolella opiskelijat tekevät 6 kk työharjoittelun. Myös esittävän taiteen vapaan kentän toimijat voivat olla aktiivisesti yhteyksissä Metropoliaan ja tarjota pieniä projektitöitä tai työharjoittelupaikkoja opiskelijoillemme. Työharjoittelun tärkeä osuus on osaava ohjaaja, jonka opastuksella työ sujuu ja osaaminen kehittyy. Taiteilija voi olla työharjoittelun ohjaaja, jos hän osaa ohjata tuottamiseen liittyviä tehtäviä. Työharjoittelusta suositellaan Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n harjoittelupalkkaa.

-Mikä olisi sopiva nimike jos ei tuottaja? Sparraaja, manageri….?

Tuottajat-ryhmä 2: Miten kumppanuus tuottajien ja taiteilijoiden välille luodaan ja mikä meitä estää? Miksi taiteilijan pitää maksaa tuottajalle, eikä toisin päin? Miksi taiteilijoilla saa olla tarpeita, mutta tuottajilla ei?

-Voisivatko tuottajat lähestyä työtään kuten kuraattorit, tekemällä studiovierailuita tutustuakseen taiteilijoiden työhön jne. Näin on käytäntönä kuvataiteen kuraattorien keskuudessa. Kuraattorit hakevat rahaa esim näyttelyn kokoamiseen ja toteuttamiseen ja kutsuvat valitsemansa taiteilijat sen osaksi.

-Onko alustaa, jossa voidaan jakaa tuottajien ja taiteilijoiden yhteystietoja? Tuottajilla ei ole yleensä omia nettisivuja.

-Yhdenlaisessa toimintamallissa tuottaja kerää ”tallin” taiteilijoita ja kantaa riskin. Halutaanko tällaista työtä tehdä?

-Tuottajan ammatti-identiteetti on joustavampi kuin taiteilijan ja tuottajat häviävät helposti alalta parempiin työoloihin esim järjestökentälle jne.

-Taiteilija joutuu oman työnsä arkkitehdiksi. Henkilökohtaiset apurahat määrittävät työtä. Rakenteet taiteellisen toiminnan tueksi ovat heikkoja. Politiikan muutos (vaalit 2023) mahdollisesti tuomassa lisää haasteita taiteen julkiselle rahoitukselle.

-Missä voisimme tavata toisiamme, missä rakentaa sosiaalista verkkoa?

-Voidaanko tavata kanavissa, mitä meillä on jo olemassa (some tms)? 

Taiteilijat-ryhmä 1: Miten voi tuottaa toivoa tai työmahdollisuuksia muille kun ei itsekään selviä?

-Vaihtoehtotaloudet: Mikä on vaihtoehtoinen valuuttaa, esim mentorointi? Miten tuottaa toimintatapoja, joka purkaa kilpailua? Millaista taidetta ylipäänsä tehdään ja tuotetaan?

-Free-tuottajana on vaikea olla saatavilla pitkäjänteisesti, koska ei ole rahoitusta, joka sellaista tukisi, esim pidempiaikainen työskentelyapuraha tuottajalle.

-Oisko tuottajista epämukavaa, jos taiteilija soittaisi ja kysyisi kahville vaikka ei ole rahaa?

→Ois ok, mutta hyvä, että myös tuottaja kertoo omista mielenkiinnon kohteistaan.

-Mistä esittäville taiteille lisää rahaa ja yleisöjä?

Tuottajat/taiteilijat-ryhmä: Miten taiteilija voi olla helpommin tuotettavissa? (How can an artist be more producible?) Miten taiteilija olisi helpompi yhteistyötaho tuottajalle? Miten työskennellä ja kommunikoida yleisön kanssa? 

-Miksi taiteilijan pitää olla työnantaja? Mitä taiteilija oppii koulussa tähän liittyen?

-On tärkeää suojata taiteellista työtä, mutta tuottaja voi auttaa teoksen maailmasuhteen luomisessa.

Taiteilijat-ryhmä 2: Miten (taiteen) tulevaisuutta voi ajatella, jos (elinkelpoisen planeetan) tulevaisuutta ei ole? 

-Miten voimme tulla yhteen? Mihin meidän voima on kadonnut? Kuinka löydämme ulos voimattomuudesta? Liittoutuminen virallisten liittojen ulkopuolella. Unelmien ja syvien toiveiden jakaminen on tärkeää.

-Ehkä työparien sijasta onkin tulossa tuotannollistaiteellinen ÄÄNI tai vallankumous!

(Pien vetämä loppuverryttely, jonka päätteeksi sai halutessaan lausua sanan tai lauseen, joka jäi tilaan ilman vastausta tai kommenttia)

Loppulauseet:

-Miten tästä eteenpäin?

-Fyysisiä kohtaamisia

-Onko keskiluokkainen taide mahdollista? Onko keskiluokkainen tuottaminen  mahdollisempaa kuin keskiluokkainen taide?

-Taide on vapaa eikä sillä ole aktivismin vaadetta.

-Missä on yleisöt?

-Kuka on yleisö?

-Millaisia uusia rakenteita tarvitaan ja miten ne luodaan?

-Mikä meitä estää?

-Onko tuottaja-taiteilija -työpariajatus vanhentunut?

-Missä on taiteen yhteyden voima?

-Miksi tässä paskamaassa pitää aina aloittaa keskustelu siitä, tarvitaanko taidetta ollenkaan?

-Miten rakentaa luottamus?

-Kiitos.