My Heritance – Orlan Ohtonen

Freja kutsui minut kirjoittamaan tämän tekstin I was told I chop wood like a ballet dancer -teoskokonaisuuden viereen. Cutovers — concert de fin d’année on osa tätä sarjaa. Se avaa muutamia niistä poluista, joille teos on minua vienyt syntyvuosiensa aikana. Teksti on kirjoitettu englanniksi ja käännetty suomeksi.

Heilautan isoisäni kirvestä isäni vanhassa armeijan takissa ja täytyn euforialla. Utopistinen ajatus sukupuolestani: istun isoisäni vajassa kirjoittamassa, katson ikkunasta näkyvää järveä. Järvi ei lue minua.

Isoisäni kuoleman jälkeen, useiden päivien ajan isäni siivosi vajaa. Saatuaan tehtävän päätökseen, mikä epäilemättä oli osittain hänen tapansa käsitellä menetystä, sanoi isä veljelleni: Kun minusta aika jättää, perit sinä tämän käsittämättömän laajan sarjan työkaluja.

Minäkin olin siellä, näkymättömänä. Muistelin vajan hajua ja mietin, muistiko veljeni sitä.

Kaikki, mitä me (ihmiset) teemme kehoillamme, luetaan sukupuolen narratiivien kautta. Jokainen ele, liike, teko. Olemme esiintyjiä sen performanssissa, jokainen meistä – ja jotkut epäonnistuvat siinä enemmän kuin toiset. Transihmisinä taas opimme tämän “epäonnistumisen” olevan monimutkainen universumi, joka yhtä aikaa vainoaa ja pelastaa meidät.

Minun perintöni on joukko harhautuksen työkaluja – ei isältäni saatuja, vaan kaikilta suurten Talojen Äideiltä ja Isiltä. Transhistoria on näkymätöntä, muttei olematonta. Opimme toisiltamme, miten sopeutua, how to pass, ja miten ylittää näkyvyyden eri kerrostumia. Opimme elämään sen paradoksaalisuuden kanssa, että olemme samaan aikaan hypernäkyviä ja näkymättömiä.

To pass: Mennä läpi jostain, tai: päättää olla menemättä.
Koska se, että tulen nähdyksi tässä kehossa on aina väistämättä myös ansa. (Gossett, Stanley, Burton).

Utopistisessa unessa kaikki katsovat minua kuin järvi,
puu,
vaja,
kirves.
Solumassaa muiden solujen joukossa.

Mutta tässä ja nyt kehoni on häiriö järjestelmässä – näkyvä vain rikkoessaan normin. Me ihmiset huomaamme niin usein rikkouman, mutta emme painetta, joka sen aiheutti (Ahmed).

Kuka olisin, jos en olisi sidottu kehoni luomiin repeämiin?
Mistä silloin kirjoittaisin?

Käytän kipuani kirjoittamiseen, mutta jos saisin vaihtoehdon olla tuntematta sitä, kirjoittaisinko ollenkaan? Tekisinkö tuon valinnan, ja miten se muokkaisi minua? En osaa kuvitella sitä versiota maailmasta, jota yritän kirjoittaa; Se on käsittämätön kaikessa olemattomuudessaan. En osaa kuvitella maailmaa, jossa ihmisiä ja kehoja ei lueta, kategorisoida ja kontrolloida käsityksillä sukupuolesta tai normeista laajemmin – siksi en myöskään näe, kuka itse olisin siellä. Mutta haluan yrittää, koska se itsessään luo maailmoja.

Tunnistaa maailma niin queerinä kuin järvi sen ymmärtää.
Joku keho jossain, liikuttaa esinettä.
Puuta pilkotaan.
Normien rikkoumat, ymmärrettyinä sellaisina kuin ne ovat – mahdollisuuksina.

Kun jotain queeriytetään (englanniksi: to queer something), vapautetaan se odotuksista ja normeista, jotka sitä rajoittavat. Näin tehdään tilaa ylittämiselle, transsendenssille. Tämä luo kitkaa sen välille mitä on, ja mitä voisi olla. Näkyvyys ja näkymättömyys ovat kietoutuneet toisiinsa; jonkin ulkopuolella oleminen on aina sidoksissa siihen, mitä on sisällä. Kiertäminen tekee näkyväksi normin, jota se yrittää rikkoa. Tämä on jännitteistä, ja helvetin sotkuista.

Queer häiritsee näkyvyyttä, sääntöjä, hierarkioita. Se ei ole helppoa työtä, eikä helposti nieltävissä. Jaettuna elämänä sen tuoma nautinto voi kuitenkin ylittää sen tuoman kivun – jaetun näkymättömyyden tunnistaminen synnyttää kollektiivisuutta.

Olla yhdessä (being together), hajota yhdessä (breaking together), hengittää yhdessä (breathing together).

Me hengitämme yhdessä, lopettakaa miehitys! (Maree Brown)

Vastustus: liikkeen pysäytys.
Resilienssi: palautumisen voima.

Vaikka tarkkailun ulkopuolella eläminen sisältää aina itsessään kompromisseja, on siinä silti myös voimaa. Ja yhdessä muiden kanssa sen voi kasvattaa elämän voimaksi, jota ei voi ulkopuolelta hallita.

Puu palaa riippumatta siitä, miten se on rikottu.
Ja liekit tanssivat.

Orlan Ohtonen, 12/11/2023

Viitteet:
Sara Ahmed, Living a Feminist Life, 2017
Gossett, Stanley, Burton: Trap Door, 2017
Adrianne Maree Brown: Ceasefire, 2023